Se kuinka saada vatsalihakset näkyviin kiinnostaa monia omasta suosikkilajista riippumatta, sillä kukapa ei haluaisi terveen ja lihaksikkaan näköistä vatsaa? Moni haluaa etenkin kesäksi vatsalihakset kuntoon rantakelejä varten. Vatsalihasten saamiseksi ei ole olemassa yhtä ja ainoaa oikeaa tapaa. Ruokavalio on tärkeässä osassa, mutta lisäksi myös liikunta. Ryhmäliikuntatunnit, vesiliikunta ja personal trainerin laatima ohjelma ovat kaikki hyviä vaihtoehtoja.
Onko mahdollista saada vatsalihakset näkyviin nopeasti?
Monia kiinnostaa kuinka saada vatsalihakset nopeasti näkyviin. Mitään oikotietä ja ihmelääkettä siihen ei kuitenkaan ole. Tuloksia syntyy kuitenkin melko nopeasti oikeanlaisella ruokavalio- ja liikuntaohjelmalla. Esimerkiksi jo kahdessa kuukaudessa tai aiemminkin voi saada näkyviin tuloksia. Moni myös uskoo, että pelkät vatsalihasliikkeet tuovat vatsalihakset näkyviin nopeasti. Asia ei kuitenkaan ole lainkaan niin yksinkertainen.
Kannattaa muistaa, että minkäänlaiset vatsalihakset eivät näy, jos päällä on rasvakerros. Vatsalihasten näkyviin saaminen vaatii siis usein sekä laihduttamista että vatsalihasten monipuolista treenaamista. Muista myös, että rasvaa ei voi polttaa paikallisesti, eli se kuluu tasaisesti koko kehosta. Joillain vatsalihasten näkyviin saaminen voi vaatia rasvaprosentin laskemista hyvin alas. Se taas ei ole välttämättä aina terveellisin vaihtoehto.
Kuinka saada vatsalihakset nopeasti näkyviin?
Saadakseen vatsalihakset näkyviin täytyy tietenkin myös kehittää lihasmassaa vartaloon. Se onnistuu useiden eri lajien avulla. Omaan suosikkilajiin voi myös yhdistää erilaisia vatsatreenejä. Vatsatreenitkään eivät kuitenkaan tuo tulosta, jos ruokavalio ei ole kunnossa. Panosta siis ruokavaliossa terveellisyyteen ja kohtuullisuuteen. Älä kuitenkaan laske kalorimäärää liian alas, sillä se aiheuttaa vain säästöliekin ja verottaa hyvinvointiasi. Etenkin paljon treenaavat saavat syödä paljonkin, kunhan ruoan laatuun kiinnitetään huomiota.
Vatsalihakset näkyviin saadakseen kannattaa treenata koko kehoa. Kun treenin ja ruokavalion avulla pudottaa noin 0,5-1 kiloa viikossa, on tahti vielä terveellinen. Se tarkoittaisi, että päivittäin tulisi kuluttaa 500 – 1 000 ylimääräistä kilokaloria oman perusaineenvaihdunnan lisäksi. Huomioi myös, että etenkin raskas treeni kuluttaa paljon kaloreita paitsi treenin aikana myös pitkään sen jälkeenkin.
Mikä laji sopii minulle vatsatreeniksi?
Omaksi vatsatreeniksi kannattaa valita laji, joka kiinnostaa itseä. Näin motivaatiokin pysyy paremmin yllä. Kehoa kannattaa kuitenkin treenata monipuolisesti vatsalihasten lisäksi. Noin kolme tuntia tiukkaa treeniä viikossa auttaa laihtumaan lajista riippumatta. Ne voi myös jakaa pitkin viikkoa esimerkiksi kuudeksi puolen tunnin treeniksi. Lepopäivät ovat silti vähintään yhtä tärkeitä palautumisen ja kehittymisen kannalta. Mieltä ja kehoa rentouttavat toiminnot, kuten rento kävely, Uno, ystävien tapaaminen tai vain löhöily sopivat lepopäiviin.
Tehokas treeni kotona voi saada aikaan aivan yhtä hyviä tuloksia kuin vaikkapa kuntosalitreenikin. Etenkin aloittelijoiden kannattaa kuitenkin aloittaa ohjatuilta tunneilta tai kuntosalilla yhdessä personal trainerin kanssa. Näin liikkeiden oikea tekniikka tulee tutuksi ja oppii paljon muutakin lajin harrastamiseen liittyvää.
Vatsalihakset näkyviin ryhmäliikunnan avulla
Ryhmäliikunta Helsinki tarjoaa monia vaihtoehtoja eri lajeista kiinnostuneille. Vatsalihasten esiin saaminen ei siis vaadi pelkkien monien mielestä tylsien vatsalihasliikkeiden tekemistä. Ryhmäliikuntatunnit ovat monien mielestä erityisen hauska tapa harrastaa, sillä liikuntaa ei tarvitse harrastaa yksin. Ryhmästä voi löytää jopa uusia ystäviä ja saada muilta jäseniltä motivaatiota omaan vatsalihasprojektiin.
Vesiliikunta on myös loistava vaihtoehto laihtumiseen ja se kehittää monen muun lajin tavoin myös vatsalihaksia. Se sopii loistavasti myös niille, joille kaikki raskaimmat lajit eivät sovi. Vesijumppaan voi loistavasti myös yhdistää vaikkapa lihaskuntotreenin.
Varmimmin vatsalihakset näkyviin saadakseen kannattaa turvautua personal trainerin apuun. Jokainen liikkuja on erilainen ja personal trainer osaa laatia ohjelman juuri sinun tarpeidesi pohjalta. Siinä otetaan tietenkin huomioon myös omat toiveesi vaikkapa lajien suhteen. Personal trainerin ohjaus ja kannustus tuo usein myös sellaista motivaatiota, jota voi olla yksin treenatessa vaikea saada.