Usein kesäkunnosta haaveileva yhdistää automaattisesti tavoitteeseensa kuntosalijäsenyyden ja kasan erilaisia ryhmäliikuntatunteja. Ei ole kuitenkaan olemassa vain yhtä ainoaa toimivaa ratkaisua parempaan kuntoon pääsemiseksi. Lihaskuntoliikkeitä kotona tekevä voi yhtä lailla saavuttaa kiinteämmän ja sporttisemman fyysisen kunnon lyhyessäkin ajassa erityisesti oikeanlaisella ohjauksella ja tuella. Mistä sitten kannattaisi aloittaa, jos tavoitteena on kesäkunto ja toiveena kuntoharjoittelun tekeminen pääasiassa kotona?
Lihaskuntoliikkeitä kotona tai omalla pihalla
Kuten liikunnassa ja kuntoilussa ylipäänsä, myös kesäkunnon tavoittelussa on tärkeintä aloittaminen ja säännöllinen tekeminen. Tämän lisäksi tärkeässä roolissa on myös oikeanlainen tekniikka, sillä liikkeitä väärin tekemällä kotonakin voit saada aikaan kehollesi enemmän haittaa kuin hyötyä. Jokaisen keho ja tarpeet ovat yksilölliset, mutta useimmiten kotona tai vaikkapa omassa kotipihassa suoritetut harjoitteet voivat auttaa merkittävänkin kehonkoostumuksen muutoksen saavuttamisessa. Avainasemassa on harjoittelun monipuolisuus ja riittävä kuormitus, ja usein hyvällä tekniikalla tehdyt kehonpainotreenit ovatkin lopulta todella tehokkaita.
Kuntotesti kotona tehtynä on hyvä keino testata omaa lähtökuntoa. Kuntotestin liikkeet ovat lisäksi hyviä myös kotona tehtävään lihasharjoitteluun, sillä ne kuormittavat monipuolisesti koko kehoa. Erityisesti painonpudotustavoitteessa on tarpeen kuormittaa sekä ylä- että alakehon lihaksia. Myös kuntotestiä tehdessä tärkeää on oikeanlainen tekniikka, ja sitä kannattaakin käydä läpi ennen testin tekemistä esimerkiksi kokeneen ja koulutetun personal trainerin kanssa. Testi on hyvä tapa seurata kehittymistä ja erilaisia kuntotestejä käytetäänkin paljon myös ammattilaisen valmennuksen aikana.
Päivittäisillä teoilla kohti pysyvää kesäkuntoa
Kotona tehtävässä lihaskuntoharjoittelussa on erityisesti se hyvä puoli, että se on aikataulullisesti ja rahallisestikin yksinkertaista toteuttaa säännöllisesti ja pitää osana rutiineja pitkällä aikavälillä. Päivittäiset teot ja määrätietoisuus ovatkin tärkeitä, jos haaveilee kunnonkohotuksesta ja esimerkiksi lihasvoiman lisäämisestä. Koulutetun personal trainerin oikeanlainen ohjeistus ja yksilöllisesti räätälöity ohjelma kotona tai ulkona tehtäväksi on hyvä pohja pysyvälle elämäntapamuutokselle, ja toimiikin usein hyvänä alkusysäyksenä kohti tavoitteita.